Netflix & chill jouluedition – Luukku 3

joulukuuta 03, 2017

Joulu on elokuvien aikaa. Tai oikeastaan joulu varsinaisesti ei ole, ainakaan meillä ei ole varsinaisesti jouluna aikaa tai edes halua katsella leffoja, mutta joulun alla sitäkin enemmän. Iltaisin on ihana ottaa chillisti ja vaikka neuloa samalla. Esikoinen on vähintään yhtä jouluhypettäjä kuin äitinsä ja me molemmat rakastamme myös jouluisia ohjelmia ja leffoja.

Itse pidän kovasti myös kotimaisista jouluelokuvista ja Suomessa tehdään lapsille laadukkaita joulukalenteriohjelmia. Viime vuotinen joulukalenteri Jäätävä seikkailu oli suorastaan jäätävän hyvä.  Kunpa rahoitusta löytyisi paremmin, niin voisimme varmasti nähdä enemmänkin upeita kotimaisia joululeffoja. Tälläkin listalla mainittu Joulutarina on yksi parhaimmista jouluelokuvista kautta aikojen. Lämminhenkinen ja joulumielinen, sellainen tarina oikeasta joulupukista.

Tässä siis KUUSI jouluelokuvasuositusta (kokoperheelle ja aikuisille).


1. Kadonnut joulupukki (sopii lapsille), Netflix ja tulossa Yle Areena 15.12.

Tämän vuoden ensimmäinen jouluelokuva, joka löytyy Netflixistä minisarjana. (Ja tulossa 15.12. kokonaisena 1,5 tunnin elokuvana Yle Areenaan. Vahva suositus siis!) Elokuvassa neljä lasta ovat saapuneet joulumaahan, koska ovat saaneet kutsun tavata Joulupukki. Joulumaasta he päätyvätkin aivan oikeaan joulumaahan ja siellä heille selviää, että Joulupukki on kadonnut.

Kadonnut joulupukki sopii hyvin lapsille ja lapsenmielisille. Kyseessä ei siis ole mikään suurtuotanto, mutta tarina on mielestäni hyvä ja lennokas. Alunperin mun ei pitänyt katsoa tätä itse vaan laittaa lapsille jotain katsottavaa ja jäinkin heti koukkuun.

Joulutähtiä: ***



2. The Family man, Netflix

Ah, klassikkojen klassikko! Ei siitä mihinkään pääse. Mitä tästä nyt voi edes sanoa. Loistava romanttinen jouluelokuva. Uppoaa erityisesti perheelliselle, joka aina silloin tällöin (eli siis päivittäin) miettii "mitä jos?" Millaista elämä olisikaan jos olisi tehnyt taannoin hieman toisenlaisia valintoja eikä näitä riippakiviä olisi jaloissa pyörimässä. 

No hei, koska joulu ja koska Nicolas Cage ja Tea Leoni!

Joulutähtiä: ****



3. Joulutarina (sopii lapsille), Elisa Viihde

Oi sinä kivisieluinen, joka et pidä tästä. Kuten aiemmin totesin niin tässä elokuvassa on joulunhenki. Joulutarina on aika iso elokuva, ainakin kotimaisella mittapuulla, mutta riisuttu kaikesta ylimääräisestä krumeluurista ja luotetaan tarinaan. Joka on loistava. Liikuttava ja lämminhenkinen, ihan oikea Joulutarina. Miten joulupukista oikein tuli joulupukki? 

Joulutähtiä: *****


4. Firman pikkujoulut, Viaplay

Tätä elokuvaa mun täytyy jo hieman perustella itsellenikin. Siinä missä uskallan väittää edellisen elokuvan uppoavan lähes kaikille, niin tässä pitää olla jo valmiiksi amerikkalaisten sähläyselokuvien ystävä. Tämä on Hangoverin, Perhe on pahin ja Bad Santan lehtolapsi. Jos firman pikkujoulut on tuttu konsepti niin löydät varmasti tuttuja elementtejä. Överiksi vedettynä. Tietenkin. <3

Joulutähtiä: ***


5. Artturi Joulu - Joulupukin poika (sopii lapsille), Netflix

Tämä nyt on vähän hassu kun kyseessä on kuitenkin suosituslista, enkä ole edes nähnyt tätä. Vielä! Löysin tämän eilen ja tämä on pakko nähdä. Traileri ainakin vaikutti aika hauskalta, uskoisin, että uppoaa ainakin esikoiseen sen tyylinen hassuttelu. Tämä pitää siis katsoa lasten kanssa dubattuna ja äänirooleissa näyttäisi olevan taattua laatua.

Elokuvan tiedoissa tarina tiivistetään yhteen – hyvin tärkeään kysymykseen. Joulupukin poika paljastaa vihdoin vastauksen kaikkia lapsia aina askarruttaneeseen kysymykseen: miten Joulupukki ehtii toimittaa kaikki lahjat yhden illan aikana?

Joulutähtiä: (veikkaukseni, että tämä on ihan neljän tähden animaatio)


6. Rare exports, Viaplay

Toinen todiste siitä, että Suomessa tehdään hyviä jouluelokuvia. Tämä leffa varmaan jakaa mielipiteet, siitä joko pitää tai sitä rakastaa! Kaikessa outoudessaan jännittävä ja mukaansatempaava leffa. Vähän absurdi ja jännittävä sano-ei-kaupalliselle-joululle-henkinen elokuva niille, jotka luulevat, etteivät enää usko joulupukkiin. Elokuvan kärkikolmikko teki mielestäni loistavan näyttelijäntyön tässä leffassa.

Elokuvan alkuasetelman jälkeen haluaa vain tietää miten tarina päättyy. Luulitko, että Korvatunturi on tavallinen tunturi. Mitä jos se onkin hautakumpu, jonka saamelaiset ovat aikanaan kasanneet vangitakseen joulupukin. Amerikkalainen retkikunta on päästänyt salaisuuden valloilleen ja kylässä tapahtuu kummallisia asioita.

Joulutähtiä: ****

Älä unohda myöskään näitä:

The Joulukalenteri (uusinta pyörii jo!!), Mutta mitä tapahtui joulupukille, Rakkautta vain, Bridget Jones sekä Nuija ja tosinuija. Jouluparhautta!

Katsoitko jo muut joulukalenterin luukut?

Kuvat:


You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset