Joulun 2017 trendi on yhdessäolo

marraskuuta 27, 2017


Tämän vuoden trendit sopivat hyvin meidän Suomi 100 -teemaan. Joulun kuvasto näyttää hyvin pitkälti tällaiselta. Kotikutoista, rosoista ja murrettuja sävyjä. Maanläheistä – jopa vanhanaikaista – tunnelmaa, joka ei juuri ole ollut trendien aallonharjalla. Kaunista, muttei koreilevaa. Pehmeyttä ja lämpöä.

Joulu 2017 luo tunnelman, joka suorastaan kutsuu kokoontumaan yhdessä kuuman glögi- tai teekupin ääreen. Leipomaan lasten kanssa pipareita, eikä lopputulos ole niin justiinsa. Annetaan lahjaksi vaikka vain se yksi ainoa valmistunut villasukka. Juuri tänä jouluna erityisesti ajatus on tärkein. 

Joulu ei ole vain juhlapyhä, se on vuodenaika. Eikä tarkoita, että jouluostokset kulkusineen pitäisi aloittaa jo lokakuussa tai syödä jouluruokia niin paljon, että aattona ne ovat jo arkiruokaa. Uskon, että meillä suomalaisilla on erityinen suhde jouluun, koska me suoritamme, teemme töitä ja paahdamme läpi vuoden hikihatussa niin harrastukset, luottamustoimet kuin vapaapäivätkin.



Varmasti lähes me kaikki tunnistamme sen lapsuudesta tutun jouluaattoaamun. Koko perhe on kotona, eikä kenelläkään ole kiire. Muualle kuin korkeintaan kuusimetsään ennen kuin juuri valjennut päivä jo painuu takaisin mailleen. Katsotaan Lumiukko ja joulurauhan julistus. Sellaisen kutkutuksen soisi mielellään myös muihinkin päiviin kuin vain yhteen ainoaan vuodessa. Joka kieltämättä tekee siitä hyvin erityisen ja tärkeän.

Pitkästä aikaa kaivoin varastosta vanhat 30-luvun lääkepullot, joissa on alkuperäiset etiketitkin vielä paikoillaan. Ne ovat nyt trendikkyyden multihuipentuma. Graafinen, pelkistetty, mustavalkoinen sisustus saa vihdoin taas antaa tilaa väreille, tilaa historialle. 

Meneillään on ehkä jopa pieni konmarin ja minimalismin vasta-aalto. Kulutushysteria on (onneksi) edelleen epätrendikästä, mutta kaikkea ei heitetä pois. Kaappien perukoilta kaivetaan vanhoja aarteita näkyville. Tyhjät seinät täyttyvät nyt tauluista, valokuvista ja koriste-esineistä – perheaarteista ja muistoista.



Vaikka pitsa pääsikin ruoka-aarteiden listalle, tänä jouluna varmasti maistuvat aika perinteiset maut. Viime vuosina on ollut trendikästä tehdä joulupöytään moderneja versioita. Juhlavuoden menu on monilta osin hyvin perinteitä kunnioittava.

Onko kaikki vain sattumaa vai trendien ylitulkintaa? Pidän ajatuksesta, että vallitseva yhteiskunnan tila heijastuu jopa sisustustrendeihin saakka. Omaan ajatusmaailmaan nämä trendit sopivat nyt hyvin. Vaikka joulun aika on aina ollut lempivuodenaikani, niin nyt sydän on jopa hieman kornisti täynnä Suomi-nostalgiaa. Mutta onhan tämä juhlavuosi ollut hieno ja huipennus on vasta tuloillaan.

Juuri tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta me suomalaiset tarvitsemme. Koko maailma tarvitsee. Tänä vuonna, jos koskaan, joulun ykköstrendi on yhdessäolo.



Leikkuulauta | Kotilaituri
Joulukoriste | Madame Stoltz, Kotilaituri
Lääkepullo ja sakset | Omia kotiaarteita

Saimme Varpujen kanssa kutsun Kotilaiturin joulunavajaisiin. Olemme saaneet tänä syksynä tutustua mitä mahtavimpiin yrittäjiin, lähiaikoina blogissa onkin luvassa paljon naisyrittäjien energiaa. Niin ikään liikkeen omistaja Kati Laituri on huikea tyyppi – ja todellinen monitaituri. ;) 

Kati kertoi meille yrityksestään, ideologiasta (joka ihan huokuu hyggeä) ja tietysti myös tämän joulun trendeistä ja uutuuksista. Kaupalta löytyy villalankojen ja sisustustuotteiden lisäksi myös Friendtex-vaatteita sekä Katin itse suunnittelemia (ja hänen äitinsä ompelemia) nahkalaukkuja.

Harvoin edes kotona rentoutuminen oikeasti tuntuu niin rentouttavalta kuin uusien Teministeriet -teemakujen siemailu lankakerien keskellä. Eikä sillä niin väliäkään johtuiko lämmin tunnelma alpakkalangoista, kuumasta teestä vai liikkeen kutsuvasta ja kotoisasta ilmeestä. Kotilaituri sijaitsee Liedossa ja suosittelen lämpimästi piipahtamaan paikan päällä vaikka vähän kauempaakin. 

You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset