Vaippakakun tarvikkeet

50 vaippaa
2 harsoa
1 kapaloharso
Silkkinauhaa

Pahvisen alustan
2 talouspaperihylsyä
Kumilenkkejä
Sakset
Sellofaania
Teippiä

Koristeita ja lahjoja vauvalle, kuten tuttinauha, tutteja, puhdistusliinoja, suklaata...

Vaippakakun kokoaminen 

"Kolmen lapsen vanhemmuus on ollut tähän mennessä opettavainen kuusi kuukautta. Vaikka miten yritin, en voinut valmistautua rintaa puristavaan riittämättömyyden tunteeseen enkä myöskään rakkauden tunteeseen, joka pulppuaa yli äyräiden päivittäin. Haleja ja hampaiden kiristystä, vauvantuoksua ja väsymystä, napinaa ja niin niin paljon naurua."

Kirjoitin Instagramiin toissapäivänä, kuopuksen täyttäessä puoli vuotta. Jollain tapaa taas pelkäsin tätäkin virstan- (vai sitten virtsan?) pylvästä kun tuntuu niin haikealta tämä kuopuksen kasvaminen. Mietin, että saisinko otettua kuvat vauvan nukkuessa. Koska sellaisiahan suloiset vauvakuvat on. Mutta mitä vielä! Yllättäin eilen näitä kuvia ottaessa tulikin ihan valtaisa ilo. Vauvakuviin tuli ihan uutta eloa kun malli ei vain nukukaan.

Hän on ja kasvaa koko ajan omaksi persoonakseen ja se jos mikä on vähintään yhtä ihmeellistä kuin pieni uusi elämä – jopa ihmeellisempää. Toinen puoli vauvavuotta on jäljellä ja aion nyt nauttia tästä puoliskosta juhlien tätä kasvun ja uuden oppimisen ihmettä, joka päivä. Jollain tavalla jopa hukuin siihen tunteeseen, että "muista tämä vauvantuoksu" ja "pistä nyt mieleesi tämä hetki kun vauva tuhisee rinnalla".

Muistoja ei voi pullottaa eikä aikaa pysäyttää. Hitto se vanha klisee on totta. On vain nautittava kyydistä.

Edelliseen postaukseen liittyen tässä tuulahdus "jotain vanhaa". Omaan bloggaustyyliin ei ole oikeastaan kuuluneet ne päiväkirjamaiset tekstit, mutta niiden virkaa paikkasivat erilaiset kuvapainotteiset postaukset. Kuvia tuli otettua todella paljon ja niiden avulla oli helppo ja nopea kertoa päivästä tai sukeltaa vaikkapa vapunpäivän juhlintaan.

Kuvien lisäksi ei useinkaan tarvita edes sanoja, joskin se toimii tarvittaessa myös toisinpäin. Joskus ajatukset pitää saada kirjoitettua auki ja joskus taas ollaan jonkin niin merkityksellisen äärellä, etteivät mitkään sanat edes riittäisi. Kävimme ottamassa lähimaastossa hieman isänpäiväkuvia.

Eilinen isänpäivä ei ollut yhtä juhlaa, vaan ilmassa oli myös kiukunkihinää kun esikoisen jännitys purkaantui. Hän rakastaa juhlapyhiä, erityisesti joulua, isänpäivää ja äitienpäivää. Askartelee, maalaa piirrustuksia, piilottaa niitä, kaivaa piiloista vain piilottaakseen ne uudelleen ja lahjat polttelevat sormissa monta päivää. Ei malttaisia nukkua kun haluaisi jo keittää isille aamukahvia. Sitten paineet kasaantuvat ja jännitys purkaantuu juuri ennen isin "herättämistä" makuuhuoneen ovella. Pikkuveli jo kävelee lahjan kanssa sisälle kun iskee kriisi ja onkin otettava koko homma uusiksi.

"Minä annan sittenkin sen kortin."

Elämä pyörii tällä hetkellä paljon tämän meidän vallattoman valloittavan kolmenkoplan ympärillä, keskellä kolmen ruuhkaa. Isänpäivä oli taas hyvä muistutus, kuinka perhe on laajempikin käsite kuin tämä ei-enää-niin-pieni ydinperheemme.






Kiitos ihan mahtavalle miehelleni, loistavalle ja läsnäolevalle isälle. Kiitos myös omalle isälle ja muille lähimmäisille tuesta, toisinaan aika raskaan ja kuluttavan arjen pyörityksessä. Kiitos kuuluu eilen, tänään ja jokaisena päivänä.

Blogimaailmassa on tasa-arvon lisäksi kuhistu blogiskenen evoluutiosta. Millaisiksi blogit ovat muuttuneet ja ovat vielä muuttumassa. En usko, että monikaan lukijoista on kovin paljon tähän kiinnittänyt huomiota, mutta tämä keskustelu oli tarpeellinen itselleni. Sain ihan hurjasti energiaa tästä skenen sisäisestä keskustelusta, että missä me oikein nyt ollaan ja kävi ilmi, että moni muukin on pohtinut paljon omaa paikkaansa blogimaailmassa.

Olen jo pari vuotta ollut ihan kriisissä tämän harrastuksen suhteen. Rakas harrastuskenttä on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen, eikä aina oikein tiedä onko se hyvä vai huono asia. Ehkä se ei ole kumpikaan. Se vain on. On paljon puhuttu blogikuplan puhkeamisesta ja blogien katoamisesta. Itse luulen, etteivät blogit ihan pian vielä katoa, mutta jotain muutosta tarvinnee.

On puhuttu siitä, ettei blogien sisältö ole enää niin aitoa ja autenttista kuin joskus. Mutta klassikko "minun päiväni" -postaus tuntuu aika hitaalta täällä blogin puolella, kun snäpissä tai IG stoorissa sen olisi nähnyt jo lähes reaaliajassa.

Ehkä pientä rosoisuutta blogosfääri kaipaa, mutta toisaalta se koskeeko vain murto-osaa blogeista? Tai sanokaa nyt joku, että teidän listoilta löytyy vielä niitä "vanhoja kunnon blogeja", niitä päiväkirjamaisia? Pitääkö aina olla jotain todella fiksua sanottavaa vai käykö vähän kevyempi diipadaapa välillä? Entä blogikuvitus, jos kuvaa ei voisi kehystää seinälle niin sopiiko se blogiinkaan?

Omassa blogissa kynnys puhelinkuviin on todella korkealla, välillä on sitä kokeillut. Ei istu. Ei tunnu hyvältä, mutta muiden blogeissa se ei häiritse. Tässä teille kuitenkin esikoisen uuden, vasta valmistuneen, koulun upeaakin upeampi aula #nofilter.

Luen monia ihania bloggajia ja kirjoittajia, juuri heidän upeiden tekstien takia. Kuvista viis. Vaikka visuaalinen olenkin.

Miksi ja miten sinä päädyit tänne? Mitä haluaisit täällä nähdä tai kuulla? Sana on vapaa. <3

Päätin tehdä tästä päivästä tällaisen my dayn. Olen pitkään pohtinut, että miksi arki tuntuu kiireiseltä, jumitanko liikaa somessa, mihin aika katoaa. Arki tuntuu jatkuvalta tulipalojen sammuttamiselta. Ja tämäkin päivä oli juuri sellainen.

Keskiviikko 8.11.2017

6.30 
Kuopus heräsi. Imetys vol 1. Kello herättäisi vasta 7.15. Herätyksiä yön aikana taisi olla kaiken kaikkiaan seitsemän, jos kaikkien lasten yölliset tarpeet lasketaan.

7.15 
Torkku.

7.30 
Herätys ja puuron keittoon (eli mikroon). Laitan nopeasti yöksi unohtuneet pyykit kuivumaan ja uuden koneellisen pyörimään. (Miksi muuten vaalea pyykki ei ala haista, mutta tumma haisee aamulla ummehtuneelle jos jää yöksi koneeseen?)

Keittiön raivaus osa 1. Lasten herättäminen aamupalalle, perusmaanittelut pukemisesta/syömisestä/nytreippaasti/myöhästytään/plaaplaaplaa. Vauva vaipan ja vaatteiden vaihtoon. Itselle smoothie mukaan.

Ja oikeasti tässä kohtaa tajusin, että itsekin pitää vaihtaa vaatteet.

8.40 
Lähdettiin hieman myöhässä koululle. (Koulu alkaa 8.45.)

9.00 
Takaisin kotona. Aamukahvin keitto ja keittiön siivous osa 2. (Tiskikone päälle)

9.30 
Valmistautumista taas lähtöön. Menemme koko perhe (paitse itse koululainen) tutustumaan esikoisen uuteen kouluun. Rattaiden ja tavaroiden pakkaus, pikkupoikien ulkovaatetus. Mies tulee töistä hakemaan meidät vartin päästä. Imetys vol 2.

10.00-11.15 
Kiertelyä aivan todella upean koulun pihalla ja sisätiloissa sekä koulureittien läpikäyntiä (liikuntapainotteisen koulun pihalle ei saa ajaa autot vaan koululaiset jätetään kauemmas koulusta). Koulu on aivan upea. Kuin joku Googlen pääkallopaikka. Uusinta teknologiaa ja todella kaunista muotokieltä. Hyvin viihtyisä, inspiroiva ja jopa epäkoulumainen. Hyvällä tavalla.

11.30 
Kotona taas ja lounasta äkkiä kehiin. Imetys vol 3. ja vaippahommat. Keskimmäiselle eilistä riisiä ja jauhelihaa. Itselle revin ja pilkoin salaatin suoraan lautaselle. Puhelu iltapäiväkerhon vetäjän kanssa. Viimeisten kirppiskamojen hinnoittelua. Jälkiruokakahvi. Keittiön (pieni) fiksaus osa 3 taas lounaan jäljiltä.

12.50
Pikkupoikien ja kirppiskamojen roudaus autoon ja esikoista hakemaan koulusta.

13.10
Esikoinen esittelee löytämäänsä perhosen näköistä apilantapaista kasvia. Ajamme kirpparille. Vauva heräsi kun pääsimme perille ja päiväunet väliin jättänyt keskimmäinen riehuu esikoisen kanssa leikkipaikalla kun yritän järkkäillä kirppishyllyä. Sompailen kaikkien kolmen lapsen ja kirppiskamojen hintatarrojen välillä pari tuntia. Hiki valuu.

15.15
Istumme autossa. Löysin kipputorilta keskimmäiselle uudenveroisen juniorituolin kun uskollinen TrippTrapp muuntautuu ensi viikolla jälleen syöttötuoliksi. Tilanne plusmiinusnolla kun hyllystä vietiin jo heti tavaraa. Ajamme kotiin pikaisesti kaupan kautta.

Matkalla viestitän ystävälle, että kahviterapiatreffit sopii sittenkin. Ostin tummaa suklaatakin, mutta unohdin tarjoilla. Kotona pikasiivous kun lähtiessä tuli taas huiskittua tavarat hujan hajan. Ja vauvan imetys vol 4.

16.30
Ystävä lapsineen saapui makaronipussin kera. Uunissa paistuu kanafileet koko porukalle. Kun lapset (5/6) ovat syöneet, yritämme epätoivoisesti hätistää heidät yläkertaan leikkimään. Keitämme terapiakahvit. Jossain välissä keittiön siivous osa 4 ja tiskikone taas päälle. Vauva syö viidennen kerran. Lapset leikkii, sekoilee ja huutaa. Äideillä riittää juttua kun edellisestä terapiakahvittelusta on vierähtänytkin jokunen tovi.

19.30
Kylläpä aika riensi. Kämpän siivousta porukalla muksujen jäljiltä. Iltapuurot pikkuisille. Mies meni töistä suoraan kouluun ja saapuu kotiin parahiksi iltasekoiluihin. Esikoisen läksyt työn alle viivana. Vieraat lähtevät, lukuläksy jatkuu ja iltatoimet tehdään loppuun.

20.30
Keskimmäinen on valmis sänkyyn ja laulan hänen kanssaan kuiki kuiki tätösen. Muistan taas täyden pyykkikoneen ja menen vauvan kanssa laittamaan pyykit. Esikoinen juttelee isin kanssa. Keskimmäinen pomppii sängystä pyykkikaveriksi. Menee ylikierroksilla, mutta pyykkien jälkeen esikoinenkin on valmis nukkumaan. Sekoilevat taas hetken yhteisessä huoneessaan, kunnes pian päiväunia nukkumaton taapero kuorsaakin touhukkaan päivän jälkeen hyyyvin raskaasti.

21.00
Vauvan imetys vol 6. Toisen whatsapp-viestittelyä muutamaan eri ryhmään, päivän aikana tullut ihan älytön määrä viestejä vaikka jossain välissä ehdin niitäkin selata jo aiemminkin. Siirryn yläkertaan, jutustelemme nopeasti päivästä ja otamme miehen kanssa facetime-puhelun ystäville.

21.30
Teen itselleni puuron ja keitän iltateen. Selaan somea. Siirtelen kuvia ja alan kirjoittaa tätä postausta.

23.30
Postaus on valmis. Menen pesemään ripsivärit pois, koska ilmeisesti jossain välissä olin ehtinyt ne sutaista naamaan. Pesen hampaat ja todennäköisesti roikun vielä kertaalleen somessa (tai luen kirjasovelluksen kautta) sekä syötän pian heräävän vauvan vielä kertaalleen ennen nopeaa nukahtamista...

Huh, hengästyitkö? Mä hengästyin viimeistään tätä kirjoittaessa, mikä on hyvä kun en salille tänään ehtinyt. Hah!

En pidä meidän kasvatustyylin määrittelemisestä mihinkään suuntaan, mutta jos sitä pitää lokeroida niin pyrimme kasvattamaan poikia sukupuolisensitiivisesti ja tasa-arvoa kunnioittavasti. Pojat saavat ilmaista itseään vapaasti. Siteeraan itse itseäni neljä vuotta vanhasta tekstistäni "Tytöt ja pojat": Minulle on tärkeää, että lapselta ei kielletä asioita sillä selityksellä, että se ei olisi hänen sukupuolelleen sopivaa. Oli kyse sitten harrastuksesta, vaatekappaleesta tai tunteiden näyttämisestä.

Hätkähdin kuitenkin kun selasimme esikoisen kanssa puuhakortteja ja yhdessä kortissa oli jalkapallotemppuja, joissa oli malleina tyttö ja poika. Hän sanoi minulle, että "Äiti, tee sä tämän puolen temput, kun nämä on helpompia?" Kysyin miksi ne ovat helpompia, niin hän vastasi:

Koska siinä on tyttö.

Huomasin, etten voi estää päiväkodin ja koulun vaikutusta. Ja juuri siksi ajatus siitä, että tasa-arvoa olisi jollain tavalla liikaa, häiritsee valtavasti. Kotoa saadut opit ovat lopulta aika pienessä arvossa kun mallia otetaan kavereilta ja muilta tärkeiltä aikuisilta. Tyttöys ei ole yhtä kuin huonompi ja sukupuolia ei ole kukaan tasoittamassa yhtenäiseksi massaksi. Päinvastoin päämääränä on, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kokea tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena.

Esikoinen ei kiinnostunut nukkeleikeistä, joten laitoin vanhan nukkeni pois, koska sen pääkin irtoili ja halusin varjella sitä. Mutta erilaiset kotileikit, ruoanlaitto ja siivous kuuluivat pitkään lempileikkeihin. Poikaoletetut leikit, kuten pikkuautot ja legot, veivät voiton vasta jossain vaiheessa myöhemmin.

Hankin keskimmäiselle uuden nuken, hieman pienemmän kuin minun vanha ja se onkin taaperolle helpompi käsiteltävä. Ennen nukkea voisi tehdä päätelmän, että häntä kiinnostavat vain autoleikit. Mutta todellisuudessa valinnanvaraa moninaisuudelle olikin kovin vähän. Pipsa Possu figuurit, Nerf-pyssyt ja ne lähes 200 pikkuautoa. Nukkevauva oli juuri se lelu, jota hän tietämättään eniten nyt kaipasi. Nukesta tuli nopeasti tärkeä ja se peitellään illalla samoin kuin me peittelemme heidät.

Lue myös: Syrjitty neuvolakortti

Minun on vaikea ymmärtää milloin tasa-arvoa voisi olla liikaa. Tasa-arvo näyttäytyy itselleni vaakana, jossa vaakakupit ovat tasapainossa. Kun tasa-arvoa on liikaa, vaakakuppi kääntyy jomman kumman eduksi. On täysin absurdi ajatus, että toisen aseman parantaminen olisi itseltä pois.

Se, että olen sattunut itse syntymään suhteellisen onnellisten tähtien alla, ei anna oikeutta määritellä miten toisten pitäisi tässä maailmassa elää ja olla. Eikä tässä pitäisi edes kuunnella minua, vaan niitä, jotka kokevat, etteivät saa olla omia itsejään.

Kun suurin normeista poikkeava kokemus liittyy siihen, ettei pitänyt lapsena hameista, voin sanoa tietäväni henkilökohtaisella tasolla tästä aika vähän. En lapsena pitänyt hameista tai mekoista, enkä oikeastaan edes farkuista. Onneksi olen saanut olla oma itseni, eikä minua ole pakotettu koulukuvaan mekko päällä ja rusetti hiuksissa. (Mikä halutessaan on luonnollisesti erittäin ok!)


Miksi se sitten on niin tärkeää? Saattaa olla, että olen ajatukseni kanssa yhtä metsässä kuin ne, jotka ajattelevat, että tasa-arvo on valmis. Kolmen pojan äitinä ajattelen tämän olevan tärkeää, jotta pojat saisivat kasvaa hyväksyvässä ympäristössä. Kasvaessaan he itsekin kohtaisivat ihmisen ihmisenä, ei miehenä tai naisena tai jotain siltä välissä.

Haluan uskoa, että meillä on yhteiskunnassamme hyvä pohja syrjäyttää miesoletuksen valta-asema. Kielellisestikin meillä on vain yksi hän-pronomini (eikä muutenkaan kieliopillisia sukuja). Miesoletetun poistuminen ei tarkoittaisi, että vaikka omista lapsista kasvaisi normein raamitettuja miehiä, heidän elämänsä jotenkin vaikeutuisi. Päinvastoin, jokaisella olisi taas tasavertaisemmat lähtökohdat elämässä menestymiseen. Ehkä kenenkään naisen ei tarvitsi sanoa heille, "helppohan sun on kun sä oot mies."

Jollain tavalla turhaudun tämän aiheen äärellä, tuntuu ainakin tällä hetkellä vähän metsään huutelulta. Enkä toisaalta ole perehtynyt asiaan vaan toiminut vanhempana vain omien arvopohjien mukaisesti. Onneksi tästä on kirjoittanut hienosti paljon itseäni fiksummat kirjoittajat. Jos et vielä lukenut niin suosittelen lukemaan ainakin Project Maman järkkymättömän faktapohjaisen kirjoituksen sekä Oi mutsi mutsin tekstin, jossa hienosti pureudutaan siihen miksi juuri naiset usein tuntuvat olevan tasa-arvon esteenä.

Ja ennen kuin sain tämän tekstin päätökseen, some huusikin jo uutta puheenaihetta. Eikä oikein jaksa edes naurattaa se ironia, että jälleen nainen arvostelee toista naista epäsopivasta pukeutumisesta.

Ei tänään, ei ikinä.

Lihattomassa lokuussa ylitettäviä haasteita olivat muun muassa:

1. Ennakkoluulot (Ei niinkään minun...kröhöm.)
2. Maitotuotteiden lisääntyminen ruokavaliossa (Vaikka pyrkimys olisi vähentää)
3. Kiire (Uudet raaka-aineet vaativat vähän perehtymistä)
4. Uusiin makuihin totuttelu (Etenkin lapsilla)
5. Proteiinin saanti ja kropan sopeutuminen lihattomaan 

No miten se lihaton sit meni?

Miten haasteista selvittiin?

Se on minun vanha. Se on sellainen sympaattinen pieni punainen, flyygelin muotoinen, leikkipiano. Ja siitä kaikuvat soinnut ovat ihan hirveitä. Juuri niin sulosäveliä kuin, no leikkipianosta nyt voi kuvitella lähtevän.

Sitä säilytetään äitini luona. Hyvästä syystä. En onneksi ole nostalgiapäissäni tuonut sitä kotiin. Se on kuitenkin yksi varhaisimmista leluistani, jonka oikeasti muistan. Mutta se saa siis pysyä siellä mummilassa.




Lapset rakastavat leluja, joista tulee ääniä. Lapset rakastavat leluja, jotka eivät ole äidin mielestä kovin esteettisiä. Äidin mielestä parhaimmat lelut olisivat tietysti sellaisia hiljaisia, värittömiä, hajuttomia ja mauttomia. Ton-tomia. Uskaltaisin jopa yleistää, että kaikki vauvat ja lapset rrrrakastavat juuri niin ihanan eläväisiä Lamazen leluja.

Mutta vielä palatakseni siihen vanhaan leikkipianoon. Paljastui, että mummistahan löytyi oikein pientä masokistin vikaa. Hän kun hankki sinne kotiinsa ihan oikean pianon. Sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa: soittotaidottomien serenadia, nelikätisesti. Eikä tietenkään erityisen pianissimo – hiljaa ja hienostuneesti.



Tätä taustaa vasten onkin erittäin mielenkiintoista, että Martinexin kaupallisen yhteistyön vauvaleluja valitessa suustani lipsahti spontaanisti:

"Toi soitettava kilpparihan olis hauska!"

En tiedä kumpusiko se pienen punaisen leikkipianon kaipuu kuitenkin jostain sisimmäistäni kun allekirjoittanut sitä on eniten tässä talossa ja näissä huoneissa soitellut. Kilpikonnapianon paketissa on Tuiki tuiki tähtösen "nuotit" ja ilokseni huomasin, että Lamazen sivuilta löytyy nuotteja lisää. Oi Susannasta tulee muuten aivan ala-asteen musiikintunnit mieleen!

Ai niin ja kyllähän tuo vauvakin tykkää kilpparia katsella ja hypistellä. 


 Toinen valitsemani vauvalelu pitää myös ääntä. Ja on värikäs, eikä siinä, mutta kieltämättä hieman yllätyin Pöllön värivaloista. Olin ajatellut pehmpöllön avuksi vauvan nukuttamiseen, mutta ilman hypnoosia.

Nyt en tiedä johtuuko se siitä hypnoosista vai rauhoittavasta musiikista, mutta kummasti kuopus tuntuu Pöllönsä huhuiluun nukahtavan. Erityisesti päivisin, kun on paljon hälinää muualla talossa niin makuuhuoneen nurkassa uni tuntuu tulevan mukavasti pöllöä kuunnellen ja tuijotellen. Iltaisin kun on pimeää pöllö tuudittaa vauvan uneen sängyn jalkopäässä. En tiedä onko Lamazen pehmopöllön sävel kenties jokin tunnettukin klassinen kappale, mutta jollain tavalla se on itsellekin rauhoittava. Myös isommat pojat tuntuvat pitävän sen kuuntelusta. Ja huomaan hyriseväni sävelmää pitkin päivää.



Postaus toteutettu yhteistyössä lähes kaikkien tunteman Martinex Oy:n kanssa. Yritys oli minulle ennestään tuttu erityisesti Muumi-* ja Kunnas-tuotteista sekä Iloleipuri-tuotesarjasta. Martinex on pitkien perinteiden talous- ja lahjatavaroiden sekä tekstiilien ja lelujen valmistaja, tukkuliike – ja nyt myös verkkokauppa.

Mitä enemmän saan tutustua yritykseen ja sen tarinaan, sitä enemmän ihastun siihen. Moni ei esimerkiksi ehkä tiedä, että Martinex on 30 vuotta vanha toisen polven perheyritys, joka sijaitsee Turun Kuninkojalla. Suurin osa tuotteista suunnitellaan Suomessa. Oma kokemukseni mukaan tuotevalikoima on todellakin kattava, kaunis ja käytännöllinen.