Helpoista helpoin raakasuklaa-Snickers

lokakuuta 01, 2017


Hyvää kansainvälistä kahvipäivää!

Moni vietti sokeritonta syyskuuta, en tosin minä, mutta moni muu. Sokeriherkut oli jo kerran hyvällä mallilla, mutta sitten flunssan myötä lähti taas ihan käsistä koko homma. En ole iltaherkuttelija, yleensä tekee mieluummin mieli jotain kunnon iltapalaa, mutta iltapäiväkahvi. Se on mun heikko kohta.

Nykyään vielä voimakkaammin. Jos tapahtuu se maailman kahdeksas ihme, että 2/3 lapsista nukkuu iltapäivällä yhtä aikaa, niin se rauhallinen kahvihetki tuntuu niin ansaitulta ja pisteenä iin päällä on tietysti joku herkku. 

Tästä tavasta vieroittaudun taaaas kerran raakasnickersin avulla.  

Vauvan syntymän jälkeen vähensin joksikin aikaa kahvinjuontia, mutta nyt sekin on taas lähtenyt lapasesta. Molemmat näistä paheista menee tietysti käsi kädessä väsymyksen kanssa. Niiden avulla kun luulee piristyvänsä. Toisaalta taas osaan olla armollinen itselleni ja tiedän tämän vaiheen menevän nopeasti ohi ja #fitness4life maistuu taas tälle mammallekin pian jo paremmin.

Olen käyttänyt Feel Good Kitchenin (kirjoitin ensin Feel God, se olis ihan eri keittiö se, mutta maut olis varmaan myös aika taivaalliset) Snickers-ohjetta. Tämä ohje on monista netin Snickers-ohjeista yksi helpoimmista, mutta oikaisin tietysti taas pari kohtaa. (Iltapäivän vieroitusoireissa nopeus kun on valttia.)

Aa että!



Helppo raaka-Snickersin ohje

Pohja
1 dl maapähkinävoita
2 rkl hunajaa (vegaaninen versio agavesiirapilla)
2 rkl kookos- tai mantelijauhoa

Täyte
8 pehmeää medjool-taatelia, kivet poistettu (tai vaihtoehtoisesti 12 tavallista taatelia vartti kuumassa vedessä liotettuna ja valutettuna)
1rkl vettä
ripaus laadukasta suolaa
ripaus vaniljaa
1 rkl kookosöljyä
n. kourallinen maapähkinöitä

Kuorrute
2 rkl sulaa kookosöljyä
2 rkl raakahunajaa
2 rkl raakakaakaojauhetta


Pohja
Mittaa tai lusikoi menemään maapähkinävoi (ei ole niin nöpönuukaa sen desi) ja hunaja. Sekoita joukkon myös jauho. Tarvittaessa voi lämmittää pähkinävoita hieman mikrossa, jos ei ole valmiiksi notkeaa. Vuoraa kulho (olen käyttänyt Ikean suorakulmion mallista eväsrasiaa, n. 15x20cm) leivinpaperilla ja levitä pohja tasaiseksi kerrokseksi. Laita pakkaseen odottamaan.

Täyte
Oikaisin ohjetta ostamalla Westernin pilkottuja ja prässättyjä taateleita, ei tarvitse liottaa ja blendaaminenkin on mielestäni turha välivaihe. Taatelit voi pilkkoa veitsellä hieman pienemmäksi. Toki sellaista toffeemaista tahnaa tästä ei tule, mutta jää kivasti purutuntumaa eikä vaikuta makuun. Sulata öljy ja sekoita muiden ainesten kanssa. (Vaniljan voi jättää pois.) Levitä pohjan päälle ja ripottele pähkinät (tähän voi soveltaa melkein mitä pähkinöitä tahansa, meillä oli kaapissa pähkinäsekoitus). Laita takaisin pakastumaan.

Kuorrute
Snickers pakastuu kookosöljyn ansiosta hyvin nopeasti. "Vartissa valmista." Voit paloitella Snickersin patukoiksi ennen kuorruttamista tai kuorrutteen lisäämisen jälkeen. Itse olen käyttänyt tätä jälkimmäistä, hieman yllättäin sitä helpompaa tapaa. Sulata öljy ja sekoita ainekset kulhossa. Kaada tasaisesti levyn päälle. Pakasta vielä hetki, kuorrute kovettuu todella nopeasti ja tämä ihanan tuhti herkku on valmista kahvin kaveriksi.



Kahvi | Turun kahvipaahtimo
*tuote saatu blogin kautta

You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset