Viidennellä luokalla piti useasti tehdä läksystä tiivistelmä ranskalaisin viivoin. Konsepti oli mulle sillä tavalla outo kun musta se oli kovin työlästä. Tiivistää nyt asia tai kokonainen lukualue muutamaan sanaan. Mahdotonta. Opettaja antoi mun versiolle oman nimityksenkin, paisutelma. 

Miksi rakastan kirjoittamista? Yksinkertaisesti koska tulen paremmin ymmärretyksi, paitsi muille, myös itse itselleni. Mieskin aina sanoo, ettei uskoisi, että voin tuottaa järkevää ja luettavaa tekstiä. Kirjoittaessa voin jäsentää rauhassa ajatuksiani ilman keskustelukumppanin painostavaa ja odottavaa katsetta: "Oliko tässä joku pointtikin?"

Pää on kuin Lontoon metrokartta.

Kuvittele, että ajaisit ruuhka-aikaan kuusikaistaisella tiellä, radio pauhaa, lapset tappelee ja joku haastattelee suoraan lähetykseen samalla kun suunnistat reitillä ensimmäistä kertaa. Navigaattori ei toimi, edessä on tietyömaa, jengi kiilaa oikealta ja vasemmalta ja pitäisi löytää oikea ramppi. Tervetuloa ajatusteni huonoon seuraan!

Mamma Rimpuilee -Laura on kirjoittanut useasti aavikkopallohetkistään. Niin...mulle ei käy niin. Koska en ikinä pääse sinne asti. Jos joudun vaikkapa esittelemään itseni, alkaa päässäni suhina kuin ampiaispesässä. Mitä mä sanon, mitä mä sanon, MITÄ HELVETTIÄ MÄ SANON?? Etten vain sano mitään tyhmää.

Ja sitten sanon: "Ööö, totaa...mmm-moi."

"Tai siis eiku hei, öh, hehe."

Ensivaikutelmani on varmasti hiljainen ja ujo, mutta tutussa seurassa voi olla vaikea saada suunvuoroa. Matalien aitojen lisäksi suosin siis paljon myös aasinsiltoja. Kun sanainen arkku lopulta aukeaa niin onkin sitten notta oksat pois.

Niin ja risut.

Ja männynkävyt!

Asia oli ihan päivänselvä ensin ajatuksissani, mutta kun ne sanat alkavat pulputa suustani, siinä ei ole enää päätä eikä häntää. Kaikki sillat on poltettu ja aasit hukutettu. Jos olisin Putous-hahmo, hokemani olisi: "Mitä olin sanomassa?"

Minua ei siis useinkaan ymmärretä tai ymmärretään väärin. Ja aivan oikein, minäkään en halua kuulla itseäni selittämässä ja korjaamassa sitä väärinkäsitystä. Voisi myös ajatella, että olisin hätäinen ja äkkipikainen, mutta itseasiassa olen hyvinkin rauhallinen ja harkitsevainen. Balanssi pysyy.

Olen tehnyt itselleni diagnooseja aina ADD:stä OMG:hen, mutta enhän mä ikinä ole päässyt siinä asiassa loppuun kun muistin juuri, että Wilmaan oli tullut viesti ja sitten piti suunnitella vaatekutsuille tarjottavia. Mistä tulikin mieleen, että olisipa kiva osallistua ensimmäistä kertaa ravintolapäivään. Jokohan se kokkiohjelma muuten alkoi?

Kun kuuntelee minun kertomaani tarinaa kaikkine sivujuonteineen, niin Game of Thronesin juoni kuulostaa yhtäkkiä hyvin yksinkertaiselta lastensadulta. Päähenkilöitäkin on paljon vähemmän. Mielestäni amerikkalaistyylinen vastaus mitä kuuluu -kysymykseen on oikein hyvä. Fine, thanks. Yritän sinnitellä siinä, muuten pian se jo katuu kysymystään, kun ehkä se kaverin mummon kihti ei ollutkaan se mikä kiinnosti.

Ei varmaan tule yllätyksenä, että mulla on kultakalan muisti. Pelkään usein läheisteni minusta ajattelevan, etten välitä tai etteikö asia olisi minulle tärkeä. Mutta kun sitä tapahtumaa vaan riittää ja jossain vaiheessa ollaan taas sillä kaistalla, että muistan asian.

Punainen lanka löytyy kyllä, mutta se on jo niin mykkyrällä ja solmussa, ettei muista oliko siitä langasta tulossa pipo vai lapaset.


***

Tekstiä kirjoittaessani, taisin kirjoittaa jokaista kappaletta yhtä aikaa. Ja samalla muistin, etten enää soimaa esikoista, joka ei aamuisin pukiessa muista oliko juuri laittamassa housuja jalkaan vai ottamassa pois. Sillä oli mielen päällä ehkä just joku muu tärkee juttu.

On äitini oppeja, etten osaa leipoa mitään...ohjeiden mukaan. Sen lisäksi, tai oikeastaan siitä huolimatta, että leipomishetkeni ovat joka ikinen kerta totaalinen katastrofi keittiössä tai pelikaani turbiinissa -tilanne – lopputulos on oikeastaan yllättävän hyvä. Vaikka itse sanonkin.

Äiti on huoltoasema-/kahvilayrittäjä ja leipoo kahvion leipomukset näppituntumalla. Toki sitä vuosien aikana oppii reseptin jos toisenkin ulkoa, mutta se tapa on tarttunut. Toki on herkempiä leipomuksia, kuten vaikkapa macaronsit, joissa liikkumavaraa ei juuri ole. Mutta sitten nämä, joissa aineet lyödään sekaisin ja laitetaan uuniin - ei ole niin tarkkaa vaikkapa sokerin määrässä. Siis jos ei muuten tarkkaile sokerinsaantiaan.

Rakastan tällaisia helppoja ja nopeita ohjeita, koska näissä on niin vähän sitä pelikaanivaraa. Siis sitä kun kakkupohja kiepsahtaa kuumalle uuninluukulle just ennen uunia tai yleiskone alkaa pyöriessään viskoa taikinaa ympäriinsä. Rapatessa nyt vaan tuppaa roiskumaan.

Alkuperäinen ohje on Leivo mun kaa -blogista, ja luonnollisestihan itse olen heitellyt aineet vähän niin ja näin, joten taikinan ohje on toisinto alkuperäisestä ja kuorrute sitten oma versioni. Taikinaan voi porkkakakun henkeä mukaillen halutessaan laittaa murskattuja saksanpähkinöitä. Tämä on aika pieni taikina, joten olen tehnyt sellaisen noin puolitoistakertaisen. Toisin sanoen kolme munaa ja kaikkea muuta sitten hieman enemmän. Ja sitten (uunin)herran haltuun.

(Muffineja tarjoiltiin taannoisilla brunssikutsuilla.)

Porkkanakakkumuffinit vai porkkanakuppikakut?

2 munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl siirappia
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl kanelia
0,5 tl suolaa
1,5 dl öljyä
4 dl porkkanaraastetta

Kuorrute

200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa

- Kuori ja raasta porkkanat. Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen.
- Sekoita munat ja sokerit keskenään (haarukalla rivakka vatkaus riittää), lisää siirappi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muna-sokeriseokseen. Lisää öljy ja porkkanaraaste. Sekoita, ja jaa vuokiin.
- Paista uunissa n. 18-20 minuuttia.
- Vatkaa vispikerma sähkövatkaimella kuohkeaksi, lisää sokerit. Notkista tuorejuusto haarukalla ja sekoita varovasti kerma ja tuorejuusto. Älä vatkaa liikaa.

Tällä ohjeella olen saanut noin 18 kpl muffineita. Helppo ja nopea vierasvara!

Matkustimme omalla autolla Viroon, tarkemmin sanoen Pärnuun, elokuun alussa. Meidän perhe on aika keltanokka kaikenlaisen matkustamisen suhteen, joten tämäkin oli meille seikkailu. Monelle Viro on jo tuttu, mutta me emme olleet Viron suunnalla merta edempänä käyneet, tätä ennen. Eteläinen naapuri ihastutti ja vierailemme varmasti vielä uudelleenkin.

Saimme rekrytoitua ystäväperheen reissuseuraksi ja vuokrasimme yhdessä talonpuolikkaan. Vuokratalo oli loistava ratkaisu kahden perheen lomareissulle. Illalla kun lapset olivat menneet nukkumaan, me saimme viettää iltaa yhdessä kun taas hotellissa on lasten mentyä nukkumaan "jumissa" huoneessa.

Omalla autolla Viroon

Ajaminen Tallinnasta Pärnuun

Matka omalla autolla Tallinnasta Pärnuun kesti aikalailla tasan kaksi tuntia. Ja koska tyypillisesti lähdemme matkaan worst case scenario -ajatuksella niin matka oli yllättävästi helpompi kuin ajattelimme. Satamasta pääsi nopeasti kaupungista ulos. Pääosin ajaminen oli helppoa eikä eronnut juurikaan kotimaassa huristelusta, mutta paikoin kuitenkin näkyi sitä varoiteltua "virolaista liikennekulttuuria". Menomatkalla yhden kerran seurueemme ensimmäisenä ajavan auton eteen tultiin risteyksestä todella vaarallisen näköisesti. Ja paluumatkalla Tallinnan keskustassa tehtiin paljon todella yllättäviä ja törkeitä kaistanvaihtoja.


Maantiet pääkaupungin ja Pärnun välillä olivat joko hyvässä kunnossa tai sitten niitä kunnostettiin. Iso osa matkasta olikin tietyömaata, mutta matkanteko ei siitä huolimatta hidastunut merkittävästi. Peltipoliiseja eli nopeusvalvontakameroita on matkalla paljon, mutta nopeusrajoituskylttejä verrattain vähän. Selkkaus poliisin kanssa liiemmin kiinnostellut, joten välillä tuli mietittyä, että mikähän rajoitus tässä kohdin mahtaa olla (yleiset nopeusrajoitukset Virossa taajamassa 50km/h, maanteillä 90km/h).

Hiekkaranta

Ainoa asia, jota matkaseurueemme varsinaisesti osasi reissulta ennakkoon odottaa, oli tietysti kehuttu ja suosittu Pärnun hiekkaranta. Meillä kävi kuitenkin huono tuuri sään suhteen. Olimme reissussa kolme päivää, joista keskimmäinen oli ainoa kokonainen päivä. Tämän olimme suunnitelleet rantapäiväksi, mutta sinä päivänä aurinko ei tainnut näyttää vilaustakaan itsestään.

Hiekkaranta oli upea ja aurinkoisena päivänä voisi hyvinkin kuvitella olevansa kauempanakin Suomesta. Rannalla oli todella kova tuuli ja oikeastaan jäätävän kylmä. Mutta heti rannalta puiston puolelle siirryttäessä ilma tuntui jo lämpimältä. Purjelautailijat olivat toki onnesta soikeana.


Mikäli haluaa pelata varman päälle kannattaa varata majoitus kylpylähotellista tai vähintään pitää se back uppina. Lapset odottivat rantaa ja uimista, mutta huomasivat itsekin nopeasti, että olosuhteet eivät ole nyt ihanteellisimmat rantaleikeille.

Kaupunki, ostokset ja ravintolat

Kiitollisuusfiiliksissäni brunssikutsujen jälkeen aloin pohtia kuinka erilaisia ystävyyssuhteita olenkaan onnistunut luomaan. Siitä huolimatta, että tunnen olevani ujo tyyppi ja tuntuu vaikealta tutustua ihmisiin – olen löytänyt ystäviä monenlaista reittiä, myös hauskojen sattumien kautta.

Mukavia tyyppejä on tarttunut matkaan perhekerhoista, blogin ja Facebookin kautta, sattumalta kuntosalilta, työpaikoilta, miehen kautta, naapureista, opiskeluajoilta ja nyt myös "uusvanhoja" ystäviä.

Ystävyyssuhteiden laatu tuntuisi vaihtelevan paljon elämäntilanteiden mukaan. Kyllähän useimmat ystävyydet solmitaan nimenomaan erilaisten muutosten yhteydessä. Välit viilenevät ja lämpenevät elämänmuutosten suhdanteissa. Taika on siinä, että todelliset ystävät ymmärtävät ja pysyvät vaikkei rintarinnan koko ajan kuljettaisikaan.

Ystävyys katkolla

Tapasin tänään pitkästä aikaa vanhan paita & peppu -parini. Yhden teiniaikojen parhaimmista ystävistäni. Sen, jonka puhelinliittymän piti olla sama, koska kuuden tunnin maratonpuhelut olisivat muuten tulleet liian kalliiksi. (Toisen vanhemmille taisi tullakin, sen yhden kerran.) Oli kirjevihot, yökyläilyt, kotibileet, skootteriajelut, yhteinen siiderikassi (eikun äiti lukee, ei siis siideri) ja lainavaatteet. Sitten aikuistumisen kynnyksellä tapahtuu klassinen erilleen kasvaminen.

Uudessa ystävyydessä on samanlaista jännitystä ja kutkutusta kuin treffeille lähtiessä. Miltä näytän, pitääkö hän minusta, mitä sanoisin, jotta kuulostaisin fiksulta. Mutta vanhan ystävyyden sokeri ja suola on kuin 90-luvulla kännykkäkaupan slogan: Tule sellaisena kuin olet.

Äitiys yhdistää

Perheen perustaminen taitaa olla yksi niistä isoimmista muutoksista, joka vaikuttaa ystävyyssuhteisiin, niin hyvässä kuin pahassa. Tavatessa lapsetonta ystävää äiti-ihmistä hävettää kun simppeli kahvitapaaminen vaatii järjestelytoimikunnan. Ja toisen lapsellisen kanssa voi rauhassa puhua niillä osittaisilla – tai enintään puolikkailla lauseilla. Ehkä molemmat osapuolet tuntevat huonommuutta tai alemmuutta, toisistaan tietämättä. Tai voi olla vaikea ymmärtää toisen väsymystä, molemmat saattavat toivoa olevansa toisen asemassa.

Mutta äitiyden ei todellakaan tarvitse olla ainoa yhdistävä tekijä. Se voi olla myös muu elämäntilanne, harrastus – tai jopa ”ei mikään.” Ystävyyden ydin onkin erilaisuuden hyväksyminen.

Lapsille ei ole merkitystä jos toisen lempiohjelma on Ryhmä Hau ja toinen fanittaa Pipsa Possua, voidaan silti leikkiä yhdessä majaa. Teini-iässä taas yhteenkuuluvuutta alleviivataan yhtenäisellä pukeutumisella tai musamaulla.

Aikuiseen ystävyyteen kuuluu ymmärtäminen ja vuorovaikutus. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toisen osapuolen pitää aina ymmärtää tai toimia terapeuttina, vaan toimiakseen sen on oltava vastavuoroista.

Joskus vanhat kouluaikaiset ystävät ”riittävät” eikä ole aikaa tai halua ystävystymiseen. Toisille riittää, että hiekkalaatikon reunalla on tutut kasvot, ”se Eliaksen äiti”. Toisille taas uusiin ihmisiin tutustuminen on mukavaa (jännittävää, mutta mukavaa) ja jokaisen kanssa voi peilata elämän eri puolia.

Joskus se tarkoittaa kysymystä:

Kerropa nyt alkajaisiksi kaikki mitä sulle on kuulunut viimeiset seitsemän vuotta?

Seuraa ihan pro-vinkki: Jos haluat järjestää rennot ja mukavat kemut ystäville, jotka ovat äiti-ihmisiä, – järjestä ne aamulla! Tai no...aamupäivällä ainakin. Pidin lauantaina vaatekutsut, johon yhdistin brunssitarjoilun. Ajankohta tuntui olevan paljon helpompi järjestää kun ehtii vielä loppupäivän remuta vaikka mitä muuta, ja kellepä mutsille nyt ei valmis brunssipöytä kelpaisi. (Postauksen lopusta löytyy lista mitä brunssipöydässä oli.)

Meillä käy ehkäpä liian harvoin vieraita kun lähtee niin helposti lapasesta tuo tarjoilupuoli, mutta brunssi on melkeinpä sieltä helpoimmasta päästä.  Tein itse vain (jo edellisenä iltana) helpot porkkanakakku-muffinit ja aamulla paistoin croissantit raakapakasteista. Muut ainekset piti vain nostella pöytään tai ensin pilkkoa ja sitten nostaa pöytään. Rainbow-tuoremehustakin tulee "ihan tossa just äsken puristettua" kun sen laittaa nättiin pulloon.



Ystäväni on Silverjungle-myyjä ja tuli...siis kutsuin esittelemään tämän syksyn mallistoa (merkistä olen kirjoittanut enemmän tässä postauksessa). Vaikka rakastan lastenvaatteita, rakastan näitä ystävien kanssa vietettyjä hetkiä silti enemmän ja aina kutsujen jälkeen mietin, miksi ei ikinä tule järjestettyä mitään tällaista ihan muuten vain. Siispä, vaatekutsut toistaiseksi pysyvät tekosyiden top ykkösenä kutsua ystäviä kyläilemään.

Kuten todettu, lähipiirissä pukkaa ruuhkavuodet pahasti päälle. Lasten lisäksi on työt, opiskelut ja talonrakennukset, ja kaiken lisäksi joskus pitäisi jotain omaakin aikaa löytää. Ja niin rentouttava kuin railakas illanvietto olisikin, niin siitä kertyvä univelka kasvaisi turhan korkealla korolla, joten iltaisin valitsee juhlimisen sijasta mieluummin sen rehellisen sohvalle nukahtamisen. Päiväpartyt on siis juuri sopivan mummoa.



Alunperin olin kyllä kaavaillut, että kaadan näille huippumuijille alkutekijöiksi raikkaat ja reippaat Mimosat. Mutta tällä otannalla raskaana olevia ja imettäviä äitejä mahtuu tusinaan kolmetoista, joten säästin hyvän viinin suosiolla seuraavaan kertaan. En tiedä onko se sitten vaipan vaihdossa erittyvä rikkivety, vai mikä aiheuttaa meille äideille sellaisen kestohumalatilan. Tai sitten olen onnistuneesti koon ympärille pelkästään samanlaisen huonon huumorin ystäviä.

Ei huano!

Helppo brunssimenu

• Croissantteja
• Kananmunia
• Juusto ja leikkeleet
• Salaatinlehtiä
• Jogurtteja
• Mysliä, muroja ja siemeniä (ja kuivattua mangoa)
• Tuoremehua
• Limellä maustettua vettä
• Hedelmiä ja pähkinöitä
• Porkkanamuffineja
• Suklaakeksejä
• Kahvia (ja teepusseja imeskeltäviksi, koska unohdin laittaa teeveden tarjolle)

Porkkamuffinien ohje tulossa blogiin myöhemmin.

Esikoinen on aina ollut jollain tavalla vähän enemmän isin poika, joten ehkä aika luontevastikin Keskimmäisestä tuli äidin poika. Sitten se äiti menee ja rikkoo tämän symbioosin hankkimalla siihen väliin vauvan! Kaksivuotiaan maailma murenee. Nyt lähes neljän kuukauden jälkeen voin jo sanoa, että olen oikeastaan aika mykistynyt kuinka iisisti Keskimmäinen sen tilanteen otti.

Ensimmäisen kuukauden sylin tarve iski aina juuri kun vauvakin oli sylissä tai itki nälkää. Koska meillä ei ole alakerrassa sohvaa tai nojatuolia, istuin aluksi paljon portailla syöttämässä vauvaa. Keskimmäinen pääsi siinä helposti viereen istumaan. Sen tarve on selvästi vähentynyt ja hän voi leikkiä kun minä syötän, mutta edelleen hän iskee kiinni kun tilaisuus tulee ja huomaa sylin vapautuneen. Tietynlaisia kolmen lapsen stereotypioita on aistittavissa jo nyt. Vai ovatko ne keinotekoisia, vanhempien keksimiä juttuja?

Vaikuttaako syntymäjärjestys luonteeseen?

Kaksi pienempää ovat jatkuvassa sylin tarpeessa ja paljon niin sanotusti iholla. Helposti voi unohtua, että Esikoinenkin kaipaisi sitä syliä ja halauksia ihan yhtä lailla vaikka oma kontaktikiintiö olisikin jo päivän osalta täynnä ja haluaisi pystyttää piikkilanka-aidan ympärilleen. Voin helposti nähdä miten, lapsiin tulee tahtomattaan luotua syntymäjärjestykseen liittyviä odotuksia.

Tässä kohdin voi kuitenkin huokaista, että onneksi kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat monet eri tekijät vaikka stereotypioiden on tutkittu osittain pitävänkin paikkaansa. Kasvuympäristö, perimä, oma temperamentti ja oppimiskyky. Sisaruskatraassa myös ikäeroilla ja sukupuolilla on merkitystä. Vanhemman vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi tehtäväksi jää siis vain olla lokeroimatta lapsia niihin odotuksiin.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esikoinen joutuu tahtomattaan pienempien esimerkiksi ja joskus (lue: usein) tulee asetettua itse liian suuria odotuksia. "Kun sinä olet jo seitsemän..." Hän siis aloitti juuri koulun ja sekin luo omaa jännitettään tilanteeseen. Häneltä vaaditaan reippautta, vastuuta ja itsenäisyyttä myös kodin seinien ulkopuolellakin.

On varmasti aika luonnollista, että Keskimmäinen raivaa itselleen huomiota. Onhan hän paitsi nyt se keskimmäinen, myös kaksivuotias tahtoikäinen. On siis liitoiteltua lähteä sanomaan, että syntymäjärjestyksen mukaiset luonteet ja käytösmallit näkyvät jo. Mutta sanotaanko, että asetelmat on kieltämättä jo kohdillaan. Siitä huolimatta, että Keskimmäinen on sopeutunut tilanteeseen yllättävän hyvin. Mutta miten tilanne muuttuu taas kun Kuopus kasvaa? Tuleeko heistä tiivis veljeskaksikko vai joutuvatko kilpailutilanteeseen kun isoin veli on niin paljon isompi ja he marssivat enemmän samaan tahtiin.

Vauvan kuulumisia kyseleville olen vitsaillut, että hän on alistunut kohtaloonsa kolmantena lapsena. Hänestä ei nimittäin juurikaan kuulu mitään. "Kun ei vaan vaivaksi olisi." Nälkääkin hän ilmaisee lähinnä imeskelemällä käsiään. Vauvan kanssa olo tuntuu niin helpolta kahteen isompaan verrattuna.

Siinä missä Keskimmäisen kohdalla ollaan jollain tavalla asian ytimessä, opetellaan puhumaan, opetetaan toisten huomioimista, anteeksi pyytämistä, pöytätapoja ja yleisiä käytössääntöjä niin esikoisen kohdalla on tietyllä tavalla jo alettu niittämään sitä viljaa. Hän kulkee tuolla ihmisten ilmoilla – toivottavasti, kotioppien mukaisesti.

Taapero on tällä hetkellä se meidän Ville Vallaton, kuten hänen ikäänsä kuuluukin. Mutta elo kolmen poikaviikarin kanssa on sellaista sirkusta, että toisena päivänä odotan innolla mitä tuleman pitää ja toisena päivänä toivon, ettei Kuopus kasvaisi yhtään nopeampaa. Tunteja kaipaisin vuorokauteen pari lisää, mutta muutenhan tämä on tällä kolmannella kierroksella jo paljon helpompaa, sillä:



Onko sulla syntymäjärjestyksen mukaisia luonteenpiirteitä?

Lähde: HS (Lainaukset ovat peräisin linkin jutusta.)