lapset

Mitä kuuluu 10-viikkoiselle vauvalle?

heinäkuuta 30, 2017


"No kyyyllä ny kolme menee siinä missä kaksikin!" Minä ajattelin.

Lähipiiristä löytyy monia kolmen, tai useamman, lapsen äitejä ja ihan leppoisalta hommaltahan se näytti. Ja näyttää edelleen, mutta nyt ajattelen lähinnä, että "hitto ne on hyviä feikkaa!" Ei tämä nyt ihan niin pala kakkua ole ollut.

Mutta kuten vanha viidakon sanonta kuuluu: päivääkään en vaihtaisi. Kädet tuntuvat olevan täynnä työtä aamusta iltaan, mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, aika tuntuu kuluvan hurjan nopeasti. 


Vauva on nyt kokonaiset 10 viikkoa vanha ja seuraavaksi siirrytäänkin jo isompiin aikayksikköihin, kuukausiin. Sain Instagramissa kommentin, jonka allekirjoitan myös täysin. Vastasyntyneet ovat ihania, mutta se lapsen vuorovaikutuksen ja oman persoonan kehittyminen vasta hurmaavaa on. 

Vauvalla on kireä kielijänne, joka huomattiin osastokätilön toimesta jo heti syntymäpäivänä. Vauva on todella rauhallinen tapaus, ilmeisen tottunut jo alusta alkaen olemaan pahnan pohjimmaisena. "Kun ei vaa mittää vaivaks ols."  Hän ei juurikaan itkeskele edes vatsassa olevan ilman takia. Kahden isomman kanssa erilaiset ilmanpoistokeinot tuli kokeiltua, mutta hän tuntuu saavan pahimmat ilmakuplat ulos ilman apuja. Kireä kielijänne aiheuttaa vauvalle huonon imuotteen ja ote irtoaa rinnasta, ja nielee siten runsaasti ilmaa. Saimme viimeksi neuvolalääkäriltä lähetteen TYKSiin jatkotoimenpiteisiin. 

Vauva herää pari-kolme kertaa yössä. Ilman tätä kielijänneprobleemia hän saattaisi olla ensimmäinen ja viimeinen vauvamme, joka nukkuisi pitkiä yöunia. Ainakin toistaiseksi pahimmat yöhulinat ovat loistaneet poissaolollaan. 

Maito tuntuu maistuvan kuitenkin, posket pyöristyvät ja painoa on kerääntynyt näiden viikkojen aikana jo lähestulkoon tuplasti. Kolmikiloisest kirpusta on tullut se neuvolakorteista tuttu "potra poika"

Ensimmäisen vauvan kohdalla tuntui tietävän kaikki olevat ja tulevat kehitysvaiheet tarkkaan, nyt lähinnä ihmetyttää, että kuuluuko sen olla jo noin paljon hereillä ja tarkkaavainen. Hän todella tuntuu olevan seurailijatyyppi (ja seurallinen tyyppi). Mutta ihmekös tuo kun isoveikat järjestävät seurattavaa non-stop-ohjelmaa aamuseiskasta iltayhdeksään. Parhaimmat hymyt annetaankin juuri isoimmalle veljelle ja hoitopöydän yläpuolella olevalle hymynaamakuvalle. Tyyppi tuntuu viihtyvän myös hyvin lelukaaren alla, leluja ihmetellen ja huitoen. 

Mikäli oikein muistan niin nyt elelleen sellaista murrosaikaa, kohta alkaa tapahtua. Vauva alkaa kannatella itseään yhä enemmän, tartutaan leluihin, harjoitellaan kääntymistä, jokelletaan ja nauretaan. Kohta jo opetellaan kirjoittamaan. 

Nyyh. Haluan pullottaa tuon puklun...siis vauvantuoksun!


Kymppiarvonta!

10-viikkoisen kunniaksi Kiddex Oy tarjoaa suloisen arvonnan. Osallistumalla arvontaan voit voittaa NatureZOO:n vaunulelun, jota kelpaa vauvan (ja miksei aikuisenkin) katsella. 

NatureZoo:n virkatut lelut ja pehmot ovat paitsi söpöjä, myös käytännöllisiä ja ne on valmistettu ihanan pehmoisesta ja laadukkaasta Öko-Tex -standardoidusta bambukuidusta. Myös turvallisuus on huomioitu ja pehmojen sisus on erillisessä pussissa. NatureZOO-lelut valmistetaan Kiinassa käsityönä. Valmistajia ovat äidit, jotka haluavat mahdollistaa lasten kanssa kotona olemisen tai naisia, jotka ovat jääneet työkyvyttömiksi, mutta tarvitsevat ansiota perheen elannoksi. Heille maksetaan Fair Traden mukaista palkkaa.

Näin osallistut arvontaan
Kiddexin valikoimaan kuuluvat NatureZoon pehmolelut ja helistimet sekä mobilet ja vaunulelut. Voit osallistua vaunulelun arvontaan Instagram-tililläni (@lindsonja) kommentoimalla kuvan alle kumman vaunulelun (vihreä Mr. Octopus tai harmaa Mr. Crocodile) haluaisit voittaa, omalle vauvalle tai lahjaksi. 




Kilpailuehdot:
Arvonnan järjestäjiä ovat Kiddex Oy ja Aaltoja-blogi. Instagram ei hallinnoi tai liity millään tavalla arvontaan. Arvontaan osallistuminen edellyttää Instagram-profiilin ja arvontakuvaan kommentoinnin. Voittajalle ilmoitetana henkilökohtaisesti ja voittajan tulee ilmoittaa yhteystietonsa viikon kuluessa ilmoituksesta, muulloin arvotaan uusi voittaja. Arvonta päättyy 4.8. klo 21.

loma

Lasten kanssa Tukholmaan

heinäkuuta 07, 2017


Tuli heinäkuu ja tulipa mieleen, että jos joku kaipaa tärppejä Tukholmaan. Mulle iski pieni reissukuume kun alkaa sadepäivät pikkuhiljaa ahdistaa. Ei tarvitsisi mennä edes kauas, kunhan jonnekin, Viro houkuttelisi kovasti tällä hetkellä. Miehen kauan odotettu kesäloma alkoi tänään ja myös kotimaan kohdevinkkejä otetaan mielellään vastaan!

Parina kesänä aiemmin otimme pitkän viikonlopun Tukholmaan. Kun muut lähtivät ruisrokkaamaan, me pakkasimme kimpsut ja hyppäsimme rantalavan ohi lipuvaan laivaan. Joka seilaa kohti, aina niin tyylikästä, Tukholmaa. Lentäminen antaa matkapäiviin mukavasti lisäaikaa paikan päällä, mutta laivamatkustaminen on lasten kanssa sellainen sopivan hajuton, mauton ja kivuton tapa matkustaa Tukholmaan. Eikun, ei sittenkään hajuton. Lapsille se on selvästi osa elämystä tai varmaan jos heiltä kysytään niin reissun paras elämys.

Tässä siis meidän reissutärpit Tukholmaan:




1. Gamla Stan
No hei vanha kaupunki! Kenen mielestä vanha kaupunki ei olisi kokemisen arvoinen? Vaikka toisaalta kesällä pitäisi kokea myös Uusikaupunki! Ja itseasiassa sellaisia kaikki muut pohjoismaiden vanhat kaupungit ovatkin keskiaikaiseen Gamla Staniin verrattuna – siis aika uusia kaupunkeja.

Vanhan kaupungin kapeilla kujilla tuntuu kuin olisi historiallisen elokuvan kulisseissa. Ajatella, että tori on toiminut jo keskiajan markkinoiden näyttämönä. Gamla Stanin mukulakivikaduilla saisi ajan kulumaan pitkäksikin ajaksi, sivukujat tarjoavat toinen toistaan ihanimpia putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita.

Sekä surullisen kuuluisan jäätelöbaarin, jonka ikkunan alla kerran itkivät eräs äiti ja poika. Poika ensin, koska jäätelöannos oli liian iso ja siitä jäätelöpallosta paisui lopulta suurin uhmakiukku koskaan. Hyvät oli jätskit, vai syötiinköhän niitä lopulta edes...



2. Kuninkaanlinna
Vanhassa kaupungissa sijaitsee myös loistokas Kuninkaanlinna. Opastuskierroksilla emme valitettavasti ole käyneet. (Jos siellä olisi ollut vaikka jätskitarjoilu, niin emme halunneet herättää liikaa huomiota.) Mutta linnan ulkopuolella pääsee seuraamaan päivittäin klo 12.15 vahdinvaihtoa, joka on paraateineen ja seremonioineen juhlallinen ja suosittu ohjelmanumero.



3. Skansen
Östermalmin kaupunginosassa sijaitsee puistoalue Djurgården, joka kätkee puiden ja kallioiden lomaan niin eläintarhan, huvipuiston kuin useita museoitakin (kuten Vasa-museo ja biologinen museo). Yksi puistoalueen kohteista on Skansen on maailman vanhin ulkoilmamuseo, jossa esitellään ruotsalaista talonpoikaiselämää, tapoja ja kulttuuria. Museon rakennukset on siirretty museoon eri puolelta Ruotsia. Skansenin eläintarhassa voit nähdä pohjoismaista lajistoa. Skanseniin pääsevät alle 4-vuotiaat ilmaiseksi ja aikuiset 160 SEK.



4. Vasa-museo
Erilaiset historialliset nähtävyydet uppoavat minulle helposti, mutta vaikka lähtökohtaisesti "joku vanha paatti" ei kovasti sua kiinnostele, niin tsekkaa silti tämä! Vasa-laiva täytyy nähdä. Mikään kuva tai teksti ei anna oikeutta Vasa-laivalle. Se on kerrassaan mykistävä!

Vasa-museo sijaitsee niin ikään Djurgårdenilla ja aikuisten lipun hinta on 130 SEK ja lapset 0-18 ilmaiseksi!


5. Södermalm (Götgatan)
Södermalm on Tukholman trendikäs ja vähän boheemi kaupunginosa. Södermalm ja erityisesti Götgatan on shoppailijan taivas. Alueella on vähän vähemmän turisteja kuin esimerkiksi ihan ydinkeskustassa ja siten myös kahviloiden hintataso on hieman alhaisempi. Söderistä vinkkaan ainakin DesignTorgetin, joka sijaitsee shoppailijan "pääkadulla" Götgatanilla sekä Mini Rodinin liikkeen, joka taas löytyy vähän sivummalta. Södermalmille (kuten kaikkialle muuallekin Tukholmassa) on helppo mennä metrolla.

Myös Östermalm on loistava shoppailualue, jos haluaa välttää keskustan vilinää. Östermalm taas on tyyliltään elegantimpi ja sieltä löytyvät Marc O´Polon tyyppiset merkkiliikkeet, mutta myös edullisempia ketjuliikkeitä. Majoittumiseen Östermalmin alue on ihan kymppi. Rauhallinen, kaunis, monipuolinen kauppojen tarjonta, loistavia kahviloita ja ravintoloita sekä hyvät kulkuyhteydet.





EXTRAT

  • PuistopiknikHotellimme (Scandic Anglais) sijaitsee Östelmalmilla aivan Humlegårdenin reunalla ja huomasimme heti ensimmäisenä iltana tukholmalaisten tavan viettää iltaa puistopiknikillä. Haimme siis aina iltaisin lähikaupasta eväät ja söimme iltapalat puistossa.
  • Gröna LundGrönä Lundin huvipuisto sijaitsee Djurgårdenilla, Vikingin terminaalista katsottuna lahden vastakkaisella puolella. Olet ehkä nähnytkin tuon 121 metrin korkeuteen nousevan huiman keinukarusellin. Tämä kohde on erityisesti perheen isompien lasten mieleen!
  • JunibackenLähes legendaarinen Junibacken sijaitsee tietysti myös Djurgårdenin alueella. Junibackenissa Astrid Lindgrenin sadut heräävät eloon. Satujunassa voi kuulla Astridin itse kertovan Eemelistä ja muista hahmoista (mutta kieleksi täytyy valita tietysti ruotsi). Kaiken ikäisten Lindgrenin fanien must-juttu.
  • FotografiskaValokuvataiteen museo Fotografiska sijaitsee aivan viikkarin terminaalin läheisyydessä Södermalmilla. Fotografiskassa upeat näyttelyt vaihtuvat useamman kerran vuodessa. Museon yhteydessä on myös ravintola, kahvila sekä kauppa, josta voi ostaa valokuvajulisteita.
  • Moderna museetTukholman nykytaiteenmuseo Moderna Museet on tietysti klassikko. Kannattaa kurkistaa tämän hetken näyttelyt ja erityisesti museon oma kokoelma, johon kuuluu mm. Matissea, Picassoa ja Dalia.



INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset