Kolmekymmentä

by - 23.53


Kun täytin 18 vuotta olin aamulla herätessäni hieman pettynyt kun olotila olikin samanlainen kuin edellisenä aamuna. Missä täysi-ikäisyyden taika? Miksei maailmani mullistunutkaan? Vaikka se järjenvastainen ajatus olikin, niin olihan sitä päivää odottanut jo pitkään. Kuin kuuta nousevaa. Ja krapulaa laskevaa.

Nyt tasan 12 vuotta myöhemmin, olin huojentunut. Kaikki on edelleen ennallaan. Maailmani ei musertunutkaan yön aikana. Ja kasvoille ei ollut ilmestynytkään uusia ryppyjä yhdessä yössä. Päivitin omaan fb-profiiliin meemin: "Being 30 is like 29. But older." Ja kuten niin usein meemit ovat, niin on tämäkin – täyttä totta.

En ole kovin kriisiytynyt vaikka täytin tänään 30 vuotta. Kiittämistä on varmasti elämäntilanteesta. Usein kolmenkympin kriisi liittyy johonkin saavuttamattomaan. Jotain mitä (ympäristön paineista johtuen) kuuluisi jo olla. Minulla ne taitaa hyvin pitkälti olla hanskassa. Tosin oman bucketlistini kohta "Lapset tehtynä alle kolmekymmentävuotiaana" ei IHAN onnistunut.

Pahin ikäkriisi taisi olla eilen. Viimeinen päivä kun olin twentysomething. Jollain hassulla tavalla tuntui, että olisi pitänyt tehdä jotain spesiaalia. Toisaalta tässä ollaan sellaisessa ruuhkavuosien myrskynsilmässä, että tekemättömyyskin on jo tosi erikoista. Olihan se eilinen sellainen tietyn aikakauden päättyminen. Jotain mihin ei ole paluuta. Kaksikymppiyteen. Tekisi mieli sanoa huolettomuuteen, mutta jos tuota aikaa katsoo taaksepäin niin sehän on kaikkea muuta. Vuosikymmen, jolloin opiskelin kahta eri tutkintoa, sain kaksi kaksi, työpaikan, sivuduuneja, juhlimme häitä, muutimme neljä kertaa, ostimme asunto-osakkeen, myimme ja ostimme talon. Ja mitä kaikkea muuta ihanaa! Toki huonojakin hetkiä on ollut, mutta niiden muisteleminen toisi vain niitä ryppyjä. Ja ryyppyjä.


Ehkä jälkishokki seuraa vielä myöhemmin kun nyt ei tunnu juurikaan missään. Mutta olihan se silti ihan suoraa kohtalon ivaa, että juuri syntymäpäivieni alla löysin ensimmäiset harmaat hiukseni. Kyllä monikossa. Ei yksi, vaan kaksi. Ei vähän vaaleaa, vaan täysin väritöntä – harmaata hiusta. Oliko tässä nyt yksi kummastakin lapsesta? Kolmatta odotellessa.

"Myönnetään. Olen hieman katkera."


No okei. Myönnetään. Olen minä hieman katkera. Kuinka usein pyöreät syntymäpäivät osuvat viikonloppuun? Perjantaille! Ainakin kaksikymppiselle se on lähes sama kuin lottovoitto. Ilmasii drinksuloi. Tietysti se osuu kohdilleen aina silloin kun on raskaana ja täyttää kolmekymmentä. Siitä kun on viimeisillään olevalle syntymäpäiväsankarille yhtä paljon iloa kuin kenelle tahansa polkupyörästä ilman ketjuja.

Rakkaan perheeni ansiosta tästä illasta kehkeytyi kuitenkin todella ihana – ja spesiaali. Vaikka myönnän, mielessä saattoi käydä pettymyksen häivähdys kun odottamaani iltaan (ravintolaillallisesta miehen kanssa kahdestaan) sisältyikin muu perhe, lapsineen ja kummimummineen kaikkineen. Mutta pääsivät yllättämään, enkä taaskaan välttynyt liikutuksen kyyneleiltä. Rakastan yllätyksiä! Ja se sisäinen kaksikymppinen salaa tällaista toivoikin.

Alkaneelta uudelta vuosikymmeneltä en odota mitään, mutta toivon paljon. Olen avoimin mielin, mutta haluaisin siihen sisältyvän paljon rakkautta, terveyttä, itseni kehittymistä ja tietynlaista sisäistä rauhaa, kaiken tämän kiireenkin keskellä.

Enkä vieläkään tiedä miten kuuluu käyttäytyä ikäni mukaisesti. Kun en ole ennen ollut näin vanha.


You May Also Like

2 kommenttia

  1. Onnea Sonja!

    Mun mielestä kolmekymppisenä on ollut tosi kivaa, jos nyt yhtään lohduttaa :) Saavutin kolmenkympinkriisin kautta sen pisteen, ettei enää paljoa nappaa muiden mielipiteet ja elämä onkin taas ihan rillumareitä. Tietty kolmen pojan kanssa, eh eh.

    Hyvä siitä tulee, itse ajattelin juhlia sitten isommin 33:a - tissibileet, you know.

    VastaaPoista

top social