Vaippakakun resepti

huhtikuuta 28, 2014

Pieni tutoriaali, miten tehdään vaippakakku!
Vaippakakun tekoon tarvitaan tietysti kakkuvuoka, mutta sen lisäksi myös vaippoja, isoja kumilenkkejä, talouspaperin pahvirulla, solmimisnauhaa ja sakset, sekä mahdolliset koristeet. Halutessa myös jokin pahvin pala kakun pohjalle ja sellofaania. Tämän pienen kaksikerroksisen kakun vaippamenekki oli 42 vaippaa (vuoan koko taitaa olla se perus 26-28cm).

_DSC7416 
Kakkuvuoka auttaa kakun rakentamisessa. Aloita vaippojen asettaminen vuokaan yllä olevan kuvan osoittamalla tavalla. Siten taitos osa jää ulkoreunaan ja näyttää siistimmältä (ja kuvapuolikin jää sisäpuolelle).
_DSC7418 
Kun vuoka on lähes täysi aseta pahvirulla keskelle ja täytä tasavälein loppuun asti - tiiviisti. Jos keskelle jää tyhjää lisää vaippoja tukemaan rullaa. Katso, että rulla pysyy keskellä vuokaa. (Tähän alaosaan 29 vaippaa.)
_DSC7421 
Laita vaippojen ympärille kumilenkit (itse käytin kahta lenkkiä).
_DSC7423 
Aloita yläosa rullan ympäriltä ja aseta vaipat niin, että taitokset menevät tasavälein. Jos kerros meinaa karata käsistä, ota kumilenkki avuksi. (Yläkerrokseen meni 13 vaippaa.) 

Kun molemmat kerrokset on tiiviisti kiinni kumilenkein, ota kakku pois vuoasta ja sido nauhat kiinni, jonka jälkeen voit ottaa kumpparit pois. (Huom, jätä pahvirulla paikoilleen!)
_DSC7426_kollaasi 
Aseta kakku alustan päälle (päällystin alustapahvin foliolla) ja kiinnitä muut koristeet. Teippasin pompomin kiinni pahvirullaan ja kiinnitin töppöset narun avulla koriste nauhaan. Kakkua voi koristella lähes millä tahansa, esimerkiksi pienistä vauvasukista saa rullattua kivoja ruusukkeita. Halusin pitää tämän kakun hillittynä, mutta kuten arvata voi niin, Pinterestistä löytyy mallikuvia myös vähän runsaampiin kakkuihin.
_DSC7441 
Lopuksi kääri koko komeus sellofaaniin!


_DSC7442
Vaippoja jäi 8 ylimääräistä, joten tein niistä tällaisia "myöhäisen illan vaippoja". Tämähän voi olla myös yksi ohjelmanumero, jossa vauvajuhlien vieraat kirjoittavat pieniä hauskuuksia vaippoihin, yöllisiä vaipanvaihtoja piristämään. (Leikitään ainakin, että ne piristää! :P)

_DSC7444



Ja lopuksi sidoin ne ylimääräisellä pätkällä samaa nauhaa.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Ihana kirjotus ja kiva ohje! Meillä just työpaikalla annettiin yhdelle vastaavanlainen ja on kyllä hauska lahja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan unohtanut vastata tähän. Kiitos Noora! Vaippakakku on kyllä kiva ja hyödyllinen lahja. :)

      Poista
  2. Mistä sie oot löytänyt tuon ihanan lahjanarun?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti muista nyt ollenkaan, olisikohan mahdollisesti jokin vanha Tiimari-löytö. :)

      Poista
  3. Miten laitoit nuo tossut kiinni? Ja millä tavalla niitä sukkia voi laittaa "ruusukkeiksi" ? :) nimim. en ymmärrä haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossut on jollain langanpätkällä kiinni tossujen naruista tuossa kakun nauhassa. (Tajusitko, vaikea selittää. :D) ja sukat voi ihan vain rullata ja laittaa vaan johonkin vaippojen väliin. Toivottavasti auttoi tämä huono selitys...

      Poista
  4. Joo täytyy kokeilla.. Pysykö hyvin kasassa? Ja kiitos! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitti ohjeesta! Oli tosi selkeä ja hyödyllinen, kun väkersin ystävän babyshowereihin oman version. :)

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset